Criminal Mindsin Reid on erittäin kuumottava

Ville Vallaton -jäätelöpakkaus & mitä mä haluan -lista. Huomasin siinä kun me mietittiin asioita, että on paljon helpompi sanoa, mitä ei halua. Kerrankin olin ajoissa juna-asemalla (5 minuuttia ennen junan lähtöä), ja Hämeenkadulla oli marionettinukella taiteileva kerjäläinen. Hymyilytti.

Uni ei tule vaikka saisikin, kello soi vähän yli kolmen tunnin päästä. Ikä ei aina vastaa totuutta, mutta on hassua miten silti tuntuu, että jos joku erehtyy pitämään mua fiksuna niin mun pitäisi todellakin, in every situation, olla henkisesti samalla tasolla yli 10 vuotta vanhempien henkilöiden kanssa. I mean, I'm nine fucking teen. Not 39. Ei se ikäero, suurempikaan, minkäänlaista seurustelua estä. Mutta joskus tulee pieni alemmuuskompleksi siitä, kun luulee toisen ajattelevan että "eihän toi tiedä mitään siitätästäjatuosta". Eikä se toinen edes välttämättä ajattele niin/oleta, että pitäisi tietää, vaan itse olettaa sen olettavan. Tai jotain... Voisi aloittaa itsehoitona cognitive-behavioral therapyn, sitähän olen tässä viime päivinä hyvin ahkerasti opiskellut. Vaihtoehto B kuulostaa silti paremmalta. B niin kuin brasilialainen aurinko, joka sulattaa epävarmuuden ja veistää siitä sileitä kiviä, jotka voi upottaa merenpohjaan. Vielä parempi, jos auringon alla ei tarvitse olla yksin. Saa upotettua enemmän kiviä.

Kai voileipäkakun koristeleminen sujuu väsyneenäkin? Suvun murheenkryyni -palkinnon vastaanottaminen sen sijaan voi olla hieman hankalampaa. Ei sillä, ettenkö olisi jo tottunut. Ärsyttää vaan jo etukäteen ne samat "minne sä ajattelit jatkaa no mitenkäs onko poikaystävää kai susta nyt sentään lääkäri tulee ainakin" -litaniat. Tiedänhän mä periaatteessa, minne haluan tästä suunnata. Numeroiden riittävyys onkin sitten eri asia. Suhdesotkuista on parempi olla hiljaa, ne ei ehkä IHAN ymmärtäisi... Ja vaikka journalistikirjailijarunoilija sinänsä kelpo ammatti onkin, niin seuraavaksi ristikuulusteluun joutuvan siskon selkeääkin selkeämmät & paino sanalla käytännölliset suunnitelmat saavat aikaiseksi "ai mutta sehän on hienoa" -kuoron. Eikä siinä mitään, onhan se tosiaan hienoa. Mutta jotenkin se hyväksyvä hymy vaan tuntuu paljon aidommalta siskolle osoitettuna.

Eikö itsensä etsimistä voisi kuitenkin nähdä työntekona? Ja siis, meidän suku on oikeasti todella jees. Mutta vanhin polvi, varsinkin isän puolelta kun ei me ollaa mitenkään hirveän läheisiä, on suhteellisen konservatiivista. Enkä mä halua syyllistyä kuolemantuottamukseen, eli keksin sitten lennosta jotain ympäripyöreää vastaukseksi. Niin, seksi. Kaiken hyvän alku ja juuri. Pahan myös. Mutta enimmäkseen hyvän.

       (insert a non-religious amen here)

 Emeralds - What Happened:n kansi. Upea on. Sairaan inspiroiva myös.

      

       

    I'm not a hooker. I'm hooked.